Salonen, Timo

Olen syntynyt Hyvinkäällä. Työurani olen tehnyt pääasiassa teollisuuden palveluksessa kansainvälisissä paperitehdasprojekteissa.

Olen asunut kymmenellä eri paikkakunnalla ja välillä palannut Hyvinkäälle.
Kun minulta kysytään taustastani, vastaan, että minä en ole mistään kotoisin.
Nyt asun neljättä kertaa Hyvinkäällä. Tuntuu, että näkymätön vieteri vetää minut aina tänne takaisin.

Perhe, luonto, musiikki ja teatteri ovat minulle tärkeitä. Ne vaikuttavat myös esikoisromaanissani.

Äitini sukua tutkiessani kuulin kuiskauksia. Kerro meistä. Pikkunappuloista Nopossa. Keitä me olimme. Mitä meistä piti tulla. Ja miksi kävi niin kuin ei pitänyt. Siten syntyi Noppo Blues.